Prosessikonsultoinnilla tarkoitetaan organisaatioiden kehittämisessä sovellettavaa toimintamallia, jonka Edgar Schein kuvasi teoksessaan Process consultation vuonna 1969. Hänen mukaansa tuolloin valtavirtaa edustanut tekniseen orientaatioon perustuvat konsultointiopit eivät olleet riittäviä – tarvittiin monipuolisempaa tutkimustapaa, joka tavoittaisi ongelmatilanteiden taustalla olevia monimutkaisia, organisaation kulttuuriin ja kehityshistoriaan kytkeytyviä tekijöitä.

Omassa mallissaan Schein esitteli uudenlaisen tavan tutkia ja hahmottaa organisaation ajankohtaisia ongelmia, jossa prosessia ohjaava konsultti ja asiakkaat yhdessä pyrkivät hahmottelemaan ajankohtaisia ilmiöitä ja ongelmia jäsenneltyyn ja käsitteellisempään muotoon.
Vakiinnuttuaan organisaatioiden kehittämisen (OD) kirjallisuuteen, prosessikonsultoinnin käsitettä ovat käyttäneet monet muutkin kirjoittajat ja tutkijat. Koska eri tahot ovat tulkinneet tätä ideaa omista lähtökohdistaan, ei voida puhua yhtenäisestä työtavasta tai metodista. Pikemminkin prosessikonsultointi on nähtävä laajana lähestymistapana ja ajassa muotoaan muuttuvana kehyksenä.

Esitellessään prosessikonsultoinnin ideaa, Schein kuvasi kolme erilaista auttamisorientaatiota, jotka hän nimesi asiantuntijamalliksi, lääkäri-potilas –malliksi ja prosessikonsultoinnin malliksi. Prosessikonsultointimallissa asiakas ja konsultti asettuvat yhteistyösuhteeseen tilanteen hahmottamiseksi ja tutkimiseksi. Konsultti ohjaa tätä prosessia kysymyksillään ja pyrkimyksenään olla asiakkaalle avuksi. Se, mitä apu merkitsee, voi prosessin aikana hahmottua eri tavoin ja siksi myös konsultin rooli voi saada uusia muotoja. Myös se, kenen tai keiden kanssa konsultti prosessin aikana työskentelee, voi vaihdella. Pyrkimyksenä on viime kädessä se, tutkivan prosessin tuloksena asiakas itse löytää keinoja ymmärtää tilannettaan ja ratkaista kohtaamiaan ongelmia jatkossa, asiakas siis oppii auttamaan itseään. Toimiakseen, prosessikonsultointi-malli edellyttää asiakkaalta valmiutta puhumalla tapahtuvaan työhön, suostumista ponnistelua ja uteliaisuutta vaativaan tarkasteluun, jossa on siedettävä määrittelyn puutteesta tulevaa epävarmuutta ja hitautta.

Yhteyttä ottavan asiakkaan ongelmakuvaus on lähtökohta yhteistyölle, jonka myötä ongelman luonnetta, ajankohtaisuutta, vaikutuksia ja ratkaisumahdollisuuksia aletaan tutkia. Ongelman luonteen tarkastelun ohella on selviteltävä sitä, keitä kaikkia se eri tavoin koskee ja keiden vastuulla ratkaisujen etsiminen on. Perusoletuksena on, että ongelman ”omistajat” ovat asiassa vastuullisia toimijoita ja he ovat myös kykeneviä löytämään parhaat ratkaisut. Konsulttia voidaan tarvita ongelman tutkimisen ja jäsentämisen väliaikaisena kumppanina, prosessin kannattelijana. Konsultti ei ole asian kannalta ulkopuolinen eikä neutraali vaan vaikuttaa ongelmaa käsittelevään suhdeverkostoon kaikella tekemisellään ja valinnoillaan, käyttämillään käsitteillä ja esittämillään kysymyksillä. Hänen työnsä perimmäinen pyrkimyksensä on lisätä asiakassysteemin kykyä hahmottaa tilannettaan, ongelmaansa ja tunnistaa omaa toimijuuttaan asiassa eli ”auttamaan itseään”. Voidakseen tehdä tämän, konsultin on tunnistettava oma tietämättömyytensä ja hyödynnettävä sitä paneutuessaan asiakkaan tilanteeseen vilpittömän tutkimisen tarkoituksella. Hänen tulee hyväksyä prosessin tuomat yllätykset ja oltava valmis hyödyntämään niitä asiakkaan oppimisen hyväksi. Hänen tulee voida jakaa prosessissa esiin tulevat ongelmat asiakkaan kanssa siten, että ne palvelevat yhteistyön tavoitteiden saavuttamista.

Prosessikonsultoinnin keskiöön nousee näin asiakkaan ja konsultin välinen vuorovaikutussuhde, joka rakentuu ja syvenee vähitellen. Asiakas nähdään aktiivisena ja vastuullisena toimijana, ongelmien ja ratkaisujen omistajana. Pyrkimyksenä on saada aikaan prosessi, jonka kuluessa asiakkaan valmiudet ”auttaa itse itseään” vahvistuvat. Vaikka lähtökohtana onkin työyhteisön tilanne ”tässä ja nyt”, prosessikonsultoinnissa korostuu pitkäaikaisen avun näkökulma. Tavoitteena on tuottaa sellainen yhteistyökokemus, joka lisää yhteisön taitoja tunnistaa, määritellä ja ratkaista myös tulevia ongelmia. Työyhteisön sisäinen vuorovaikutus ja sen kehittäminen tulevat tällöin konsultaation keskeisiksi työn kohteiksi.

Prosessikonsultoinnin periaatteita on sovellettu vuosikymmenten aikana erilaisiin organisaatiohahmotuksiin ja ongelmaratkaisumalleihin. Joissakin kuvauksissa prosessikonsultointi on liitetty lineaariseen ongelmaratkaisumalliin, jossa interventio tehdään huolellisen arvioinnin (diagnoosin) pohjalta ja jossa arviointi nähdään interventiosta erillisenä tapahtumana. Nykykäsitys, ns. post-scheiniläisessa työoteessa prosessikonsultoinnin ideat kytketään selvemmin sosiaalisen konstruktionismin ideoihin organisaatiosta vuorovaikutuksessa toteutuvana ja uusiutuvana systeeminä.

Lähde: Johdontoluku kirjasta Puutio R. & Kykyri, V-L. (2015) (toim.). Konsultointi keskusteluna – vuorovaikutuksen vivahteita ja tilanneherkkää tasapainoilua.